Ari Aapro |
![]() |
||||||||||||
| Mistä kaikki alkoi... | Innostuin musiikista jo ihan pienenä, koska kotona oli aina jonkinlaista musiikkia, lähinnä haitarin soittoa. Isäni on soittanut haitaria koko ikänsä ja myös itsellänikin se oli ensimmäisenä soittimena, sen jälkeen kiinnostus myös muita soittimia kohtaan heräsi. Isän orkesterissa tarvittiin basistia ja sain silloin ensimmäisen basson. Kouluaikana olin mukana erilaisissa bändeissä sekä kuoroissa. Soitin silloin sekä bassoa että kitaraa ja otin kitaratunteja ja pianotunteja. Kiinnostus basson soittoon tuntui omalta jo nuorena ja siksi kai vielä nytkin se on pääsoittimeni. Musiikkityyli oli silloin ehkä hieman rokahtavampaa. Pari kertaa on tullut oltua telkkarinkin puolella; 8-vuotiaana haitarin kanssa ja nyttemmin Väliaikaisen kanssa Huvin Vuoksi -ohjelmassa sekä MTV 3:n aamuteeveessä Regentsin kanssa. |
||||||||||||
| Harrastukset | Harrastan vähän kaikenlaista tilanteen mukaan. Joskus ideoiden synnyttyä on lopputuloksena omia sävellyksiä/sanoituksia. Muutamia on levytettykin. Musiikin ulkopuolen harrastuksena on moottoripyörällä ajelu sekä korjailu. Itseltäni löytyy Jawa 350cc -61. |
||||||||||||
| Perhe & Elämän motto |
Asun omakotitalossa vaimon ja kahden lapsen kanssa. Koulutukseltani olen automekaanikko. Keikkailun myötä mekaanikon hommat saivat väistyä, jota tuli tehtyä yli kymmenen vuotta. Toyotan järjestämissä Tekniikka kilpailuissa tuli huoltomekaanikkojen sarjassa sijoituksia parhaimmillaan SM kolmonen. Voittoja on kertonyt myös musiikin saralla. Karaoke-kilpailuissa paikallistasolta aina lavaesiintymisiin. SMORK -kilpailussa vuonna 1995 oli neljäs sija. "Aina voi oppia uutta!" |
||||||||||||
| Tulevaisuuden näkymät ja haaveet |
Tulevaisuuden toiveena menestyminen ja kehittyminen musiikin alalla eteenpäin. Tietysti terveys ennen kaikkea ja hyvä fiilis muutenkin! | ||||||||||||
![]() |
|||||||||||||